Kissalan kuulumisia

Kissalaan saapui uusi vahvistus, pikkuinen urospentu Helin´s Ivar SBI n21. Ivarilla on hyvin erilainen sukutaulu ja toivon saavani sille jälkeläisiä tulevaisuudessa. Pentu on ihana kehruukone.

P-pennut ovat jo 12 vk ja lähestyvät luovutusikää. Kaikilla pennuilla on kodin. Pegasos menee lemmikkikotiin, Pellegrino jää siitoskäyttöön ja Pillgrim-tyttö "Kookos" jää omistukseeni. Kookos jää asumaan äitinsä Lunan kanssa samaan sijoituskotiin ystäväni Tiinan perheeseen.

Pikkuiset Q-pennutkin ovat jo 5 viikon ikäisiä. Pentueessa on kolme tyttöä ja yksi urospentu. Seurailen vielä pentujen kehitystä ja toivoisin, että 1-2 pentua jäisi siitoskäyttöön tästäkin pentueesta. Tyypiltään nämä vaikuttavat ainakin tässä vaiheessa varsin mukavilta, mutta sukissa ja kiiloissa taitaa olla vähän sanomista...

Tämä on ollut varsin poikkeuksellinen kesä, kun koronapandemian vuoksi näyttelyt ovat olleet taolla. Siitä syystä aikaa on vietetty pääasiassa kotona. Onneksi on kuitenkin ollut pentuja ilahduttamssa päiviämme.

P-pennut syntyivät 27.5. Pitkän ja rankan synnytyksen päätteeksi menetimme kaksi pentua, mutta kolme pentua voivat hyvin ja täyttivät jo eilen 5 vk. Pennut siirtyivät kasvamaan sijoituskotiin Tiinan ja perheen hoitoon.

Pentueessa on kaksi ruskeatabbynaamio poikaa, "Taateli" ja "Viikuna". Toinen niistä etsii omaa lemmikkikotia. Toista haluan vielä jonkin aikaa "tarkkailla", olisiko se mahdollisesti sopiva näyttely- ja siitoskäyttöön. Mikäli kiinnostaa, kysy! Lisäksi pentueessa on hurmaava kilpikonnatabbynaamio tyttö, joka on saanut nimen "Kookos". Kookos on aina ensimmäisenä paikalla ja on todella rohkea pentu. Kookos jää Lofanna kissalan omistukseen. Viralliset nimet ovat vielä hieman hakusessa, vaihtoehtoja toki löytyy runsaasti.

Seuraavaa pentuetta odotamme syntyväksi heinäkuun puolen välin tienoilla. Tuleva mamma Iiris tulee viikonloppuna sijoituskodista meille synnytystä odottamaan. Laskettu aika on heinäuun puolen välin tienoilla. Jännitettävää siis taas riittää!

N- ja O-pentujen on aika muuttaa uusiin koteihin! Taas ovat pennut kasvaneet ja niiden on aika muuttaa uusien omistajien luokse. N-pennuista Nebraska ja New York lähtivät jo ja nyt viikonloppuna on hulinaa kun kaikki loput pennut muuttavat. Tänään lähtee Orkidea ja huomenna Nevada ja Orange muuttavat yhdessä samaan kotiin sekä lähtee vielä Orengano.

Sijoituskissani Luna (GIC Lofanna Guernica SBI n) tuli jo meille odottelemaan tulevaa synnytystä. Ensi viikon loppupuolella odotetaan sitten jo seuraavaa pentuetta. Jännittäviä aikoja taas edessä!

 

Milli synnytti 3.2 kolme pentua ja vajaa pari viikkoa myöhemmin Ravenna sai ystävänpäivänä myös kolme pentua. Molemmissa pentueissa näyttäisi olevan kaksi urosta ja yksi naaras. Vielä pennut viettävät aikaa maitobaareissa emon huomassa. Tulevina viikkoina sitten runsaasti pentuenergiaa tiedossa!