Kissalan kuulumisia

Taas on paljon ehtinyt tapahtua sitten edellisen päivityksen. Hilman (Lofanna Fransesca) pennut syntyivät vappuaattona. Kolme urospentua kasvavat Seinäjoella sijoituskodin hoivissa ja pennut kasvavat hienosti Hilma-emon hoidossa. Pentueessa on kaksi ruskeatabbya ja yksi suklaanaamio pentu. Kaksi näistä hakee lemmikkikotia ja mahdollisesti toiselle tabby-pennulle toivotaan parin pentueen verran jälkikasvua, mikäli se kehittyy toivotulla tavalla.

Etna on käynyt myös treffeillä Rasputinin kanssa ja sille odotamme pentuja heinäkuun loppupuolella. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti.

Nuorten naaraiden Lunan (Guernica) ja Iiriksen (Ifinegeia) kanssa olen käynyt kevään ja alkukesän aikana melko ahkerasti näyttelyissä. Tuloksena näistä uudet tittelit eli Iiris on nyt IC ja Luna GIC. Perussertien lisäksi on tulut joitakin vp ja tp tuloksia, joista olen erittäin onnellinen!